# 29 - tarpeeksi hyvä?

Kaikki kolme lasta on päiväunilla. Esikoisemme huoneesta kuuluu vielä pientä supinaa mutta eiköhän hänkin kohta hiljene. Hoitolapsi nukkuu vierashuoneessa ja kuopuksemme ulkona vaunuissa. Eilisien päiväunien aikana itsekin nukuin yli tunnen unet ja se jos mikä teki hyvää.

Nyt lapsia onkin kahden sijasta kolme, niin pitää vähän pelata syömisten ja vaipanvaihtojen kanssa. Päiväunet onneksi sujuu niin että kolmikko nukkuu samaan aikaan päivästä vähintään tunnin verran jolloinka itse saan pienen lepohetken. 

Kotiaskareet sujuvat lasten leikkien aikana tai samalla kun tytöt syö. Tiskikone laulaa ja imuri huutaa kerran päivässä. Romut kerään aina ennen päikkäreitä, niin ei nekään ole sitten häiritsemässä omaa olemista eikä tule tunnetta että "mitä minä tässä istun kun nuokin pitäisi kerätä ja tehdä sitä tätä ja tota..". 

On haastavaa olla Veera. Tähän asti olen ollut vain äiti. "Äiti laittaa, äiti ottaa, äiti pistää, äiti tekee, äiti hakee... anna äitille, tuu äitille, mennään äitin kanssa...." Nyt hoitolapsen lisäksi myös oma tyttäreni kutsuu minua Veeraksi. Hassua sanoa näin mutta tulee vähän ulkopuolinen olo. 

Hoito on sujunut kaikkien lasten osalta mukavasti. Tytöt leikkivät yhdessä ja tulevat mielestäni hyvin toimeen keskenään. Ma ja Ti myös ulkoilimme parintunnin ajan aamupäivällä ja lapset olikin ihan mielissään ja puhuivat vielä päiväunien jälkeen "puistoretkestä" ja "me heitettiin niitä lehtiä ilmaan nnäääiiiin". (maanantaina käveltiin naapurin ja hänen lasten kanssa puistoilemaan ja eilen haravoin vaahteranlehtiä ja lapset riekkuivat lehtikasoissa.) Tänään kävimme tyttöjen kanssa kirpputorilla ja kaupassa kun mieheni oli kotona vauvan kanssa.

Hoitolapsesta näkee että viihtyy meillä ja kuulemma kotonakin on sanonut että meillä on kiva käydä leikkimässä. Päivän päätteeksi kysyn häneltä "tuletko huomenna taas? Oliko kivaa olla?" ja vastaus on aina että "tulen, oli kivaa!". Silti tulee sellainen olo, että teenkö kaiken oikein ja olenko tarpeeksi hyvä? Onko meillä kuitenkaan niin kivaa olla kun vaikka edellisessä paikassa? Meillähän on kuitenkin ihan erilaista olla, olen ihan erilainen kun edellinen hoitotäti ja en osaa hanskoja pukieassakaan sanoa oikealla tavalla "missä peukalo?". 

Riittääkö se, että emme askartele joka päivä tai edes joka viikko? Riittääkö että ulkoilemme melkein jokapäivä 1-2,5h mutta ei kuitenkaan jokapäivä säästä ja fiiliksistä riippuen. Haittaako, vaikka söisimme useimmiten vain jauhelihakeittoa, makaronilaatikkoa tai pyttipannua?

Komentaminen on myöskin asia joka herättää ajatuksia. Että miten voimakkaasti sitä uskaltaa komentaa vieraan lasta, kun kielloista huolimatta hölmöily jatkuu. Onneksi ollaan aika hyvin selvitty ilman mitään pölhöilyjä. Ruokapöydässä temppuilu tuntuu olevan tapetilla tämän ikäisillä muutenkin, enkä koe sitä miksikään erityiseksi temppuiluksi, se nyt vaan on semmosta ja siinä kyllä uskallankin sanoa että "ja nyt sitten loppui. Pylly penkkiin ja keittoa suuhun." 

Mutta vähän on vielä sellainen olo että aika varpaisillaan tässä ollaan. heh.

Vielä en osaa sanoa, jatkanko tätä virallisesti työnä niin että minulla on yksi tai kaksi hoitolasta omien kahden lisäksi. Varmaan jo ensiviikon jälkeen olen viisaampi asian suhteen, mutta nyt mennään sillä ajatuksella että teen vain tämän lokakuun.

(huomioikaa että postausta aloittaessa kello oli noin 12 ja tämän kirjoittaminen on siis keskeytynyt "muutaman" kerran isosiskon temppuilun takia ja kun tämän julkaisen niin hoitolapsikin on jo kerennyt lähteä kotiin.. on tää aika mahotonta, hehe!)

ps. Tula on saapunut postiin, jospa sen ehtisin siis jo tänään hakea ;-)