maanantai 2. joulukuuta 2013

# 46 - päivät kuluu

Mitä kertoisinkaan teille? Mitä haluaisittekaan kuulla? Postauksien aiheet on vähän hukassa, kun on kyllä ideoita, mutta on tylsää tehdä kuvattomia postauksia, koska tekstistä saattaa tulla liian raskasta lukea ja esim lelupostauksen kuvittaminen vaan on aika hankalaa kun silloin kun olisi aikaa kuvata niin on liian pimeää ja lapset nukkuu ja silloin kun olisi valoisaa niin lelut on pitkin kämppää ja sekaisin ja ei ole aikaa ottaa kuvia.
Siis noin esimerkiksi. 

Kuvat joita blogissa käytän on tosiaan puhelimella otettuja pitkin päivää aina silloin tällöin räpsittynä tilanteista jotka haluan ja muistan ikuistaa. mm. tämän postauksen kuvina toimii viimeviikolla ti-su otetut kuvat mistä vaan tilanteista ja paikoista. 

Aloitetaan tiistaista. Kun pakkasmittari näytti -5,4 annoin itselleni luvan kaivaa superihanan molon haalarin kaapista ja laittaa sen Pepin päälle. Tietty kaveriksi Rasavillin rukkaset ja Reiman aivan ihana pipo. UNOHTAMATTA Anguluksen unelmaihania nahkakenkiä. Olin ihan fiiliksissä! HAHA!



Mentiin mun ystävälle kylään aamupäivällä. Hänellä on vähän meidän Peppiä vanhempi tyttö ja leikit sujuu ihan kivasti! Tullaan hyvin toimeen muutenkin ja juttua riittää niin että koskaan ei ole hiljaista!


Tehtiin kimpassa ruokaa (kanakastiketta ja makaronia) ja lapset söi paremmin kuin hyvin. Siitä tulee itselle niin hyvä mieli kun lapset syö lautaset tyhjiksi. Tietää että ruoka oli maittavaa ja puolentunninpäästä ei ole taas nälkä.


Chicokin oli mukana. Se on niin seurallinen!

Sitten keskiviikkona kun on mieheni vp niin olin päivällä poissa (en kyllä muista että missä, hahah!) mutta kun tulin kotiin niin uunissa paistui miehen itsetekemä pizza. Ah, juhlaa!!


Paketoin ruuan jälkeen yhden joululahjan ja sitten lähdin pitämään Tupperware-esittelyä.


Torstaina oltiin kotona, kun kärsin kurkkukivusta ja ei vaan jaksanut lähteä mihinkään, siinä ku on oma hommansa.

Perjantaina kuitenkin suunnattiin perhetuvalle. Siellä on aina niin mukavaa. Uusia ja vanhoja naamoja, asiaa asiasta ja sen vierestä. Vertaistukea ja tilannekomiikkaa. Makaroonilaatikkoa, sormiruokaa, luomua ja pilttiä. Kaikki sulassa sovussa, helpomman arjen toivossa.


Sieltä perhetuvaltahan me lähdettiin vanhoille kyläilemään ja siellä Manu laitettiin huivivirityksellä ruokailemaan pöydän ääreen. Hyvin pysyi! 


Lauantaina Madde pyysi mua kaupungille hänen ja kummityttöni kanssa. Kävin ensin salilla tekemässä lyhykäisen treenin ja lähdin kaupunkiin. Otin sitten yhteiskuvan meistä.... *viheltelee*


Pääsin myös yhteiskuvaan mussukan kanssa. <3


Kotona innoistuin siivoilemaan ja sitten päätinkin tehdä pienen muutoksen olkkariin. Virittelin itselleni työpisteen jossa voi olla koneella (tälläkin hetkellä) tai ommella tai suorittaa Tupperwaren kirjanpitoa tai mitä ikinä keksii. Peppi voi vaikka piirtää tässä! Nyt keittiönpöytä saa olla keittiönpöytä eikä ole niin suuri kynnys alkaa tekemään jotain, kun ei ole pakko heti ruokailujen tieltä siivota tarvikkeita pois. KIVAA!


Laitoin meille myös vähän joulua, eli muutaman joulupallon, punaiset tyynynpäälliset sohvalle, kynttilöitä yms.. 
Sunnuntaina aamulla leivoin pätkistuorejuustokakun ja päätettiin pyytää vieraita seurojen jälkeen. Pari pariskuntaa tulikin ja meillä oli mukava ilta ystävien kanssa.

Tarjoamiset ei ollut kummoiset, mutta jotain kuitenkin ja hyvin näytti maistuvan.


Sitten olikin aika Tupperware-tilauksen ja näppäilin keskiviikon esittelyn jutut order-portaliin..



Tässä vaiheessa ajattelin vielä että menen vaan kohta nukkumaan, mutta ahdistus rintakehässä vaan kasvoi ja päätin lähteä käymään päivystyksessä. Kokopäivän (ja muutaman päivänä aikaisemminkin) on ollut hengenahdistusta. Tuntuu että keuhkot ei täyty kunnolla ja täytyy haukkoa henkeä ja huokailla. Lähdin päivystykseen ystäväni kanssa ja onneksi sain kaverin mukaan, koska siellä menikin reilu 4h.

Ensin hoitaja otti minulta ekg:n, happisaturaation, pulssin ja verenpaineet. Kaikki oli ihan ok ja siirryttiin odottelemaan aulan puolelle lääkärin vastaanottoa. Siinäpä sitä aikaa sitten menikin.

Kun vihdoin joskus puolen kolmen aikoihin pääsin vastaanotolle, lääkäri kuunteli keuhkot ja poissulki keuhkoveritulpan, ilmarinnan ja jotakin. Sitten sain avaavaa hapen seassa happimaskin kautta ja se auttoi hengittämiseen. Lääkäri kuunteli uudelleen keuhkoja ja totesi että kuulostaa puhtaammalta. Kirjoitti minulle avaavan lääkkeen (inhaloitava) ja sanoi että tule uudestaan jos tuntuu että alkaa uudestaan tmv. 


Tänään on ollut hengenahdistuksia, mutta ne ei ole olleet niin voimakkaita ja olen yhteen ottanut lääkettä joka kyllä auttoi. Seuraillaan. 

Tänään olikin sitten tukussakäymis-päivä, vaippoja piti ostaa ja se inhalaattori. Peppi leikki taas saapasleikkiä ennen lähtöä, söpis! (juu siis viimeinen kuva onkin tältä päivältä eikä eiliseltä :P)


Sellainen oli meidän viikko noin niinkuin lyhykäisyydessään. 

5 kommenttia:

  1. Ois kiva kuulla teidän joulusuunnitelmista ja lahjatoiveista:)

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen näin joulun alla, että ootsä koskaan käyny Jeltsussa? :) ja monta kertaa jos oot? :)
    hyvää joulunodotuksen aikaa teille!

    VastaaPoista
  3. Oon mä, kerran! Kiitos ja samoin! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla kuulumisia! Toivotaan että ahdistus lakkaa:). Söpöt mukelot:).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Muistathan kunnioittaa yksityisyyttämme julkaisematta meidän henkilökohtaisia tietoja, kiitos!