torstai 18. huhtikuuta 2013

Puhtaalta pöydältä

Ja niin vain aloitan taas puhtaalta pöydältä. Varmasti moni tätä blogia lukeva tuntee tai tunnistaa minut, mutta sen ei ole niin väliä. Haluan kuitenkin pitää jonkinlaista yksityisyyttämme suojaavaa "rajaa" ja koen että tämä on siihen hyvä vaihtoehto. Toivon siis, että kunnioitat toivettani, etkä julkaise meidän oikeita nimiä tai muutakaan yksityisyyteemme liittyvää missään!

Elämä on muuttunut jonkin verran sen jälkeen kun laitoin edellisen blogini "salasanan taakse". Meitä on kolmen sijaan neljä ja olemme asuneet jo puolisenvuotta omakotitalossa. Elämä on nauttimisen arvoista, vaikka välillä ottaakin päähän.

Pikkuveli on jo sen ikäinen, että hän nauraa, kujertelee ja ottaa selkeää katsekontaktia. Pituutta on yli kuusikymmenttäsenttiä ja paino alkaa lähentyä seitsemää kiloa. Vaatekoot on 62/68cm ja päivissä on selkeä rytmi.

Isosisko täyttää kesällä vuosia ja lähes kaksivuotiaan elämä ei aina ole kovinkaan helppoa, vaikka usein niin luullaan. Se kun on sellaista juu-ei-vaarinhousut meininkiä. Sanoja tulee, lauseitakin, mutta kun ei kaikki aina ymmärrä vaikka kuinka hokisi. Sitten itketään, huudetaan, paiskotaan ovea ja läpsitään Pikkuveljeä. Jäähypenkin kautta kaikki yleensä aina selkiytyy, asioihin keskitytään, pyydetään tuhmaa käytöstä anteeksi ja tehdään kiukuttelun sijaan jotakin kivaa ja mielekästä. Tunteita saa ja pitää olla, eikä niitä saa piilottaa. Meillä saa lapset huutaa, jos kerran siltä tuntuu.

Itselläni on taistelu senttejä vastaan. Kilojakin, mutta ne tuntuu olevan niin tiukassa, että keskityn nyt aluksi niihin sentteihin. Raskauksien jälkeen on ympärilleni kertynyt hiukan "ylijäämävarastoa" ja sen karkottaminen olisi tavoitteena. Senttien hävittämisen olen aloittanut muuttamalla ruokavaliotani enemmänkin kasvis- ja proteiinipainotteisemmaksi, jättämällä herkkuja pois ja aloittamalla liikunnan. Liikunnasta puheenollen, aloitin juoksuohjelman joka kestää kaikkiaan 12vko. Nyt on meneillään 3. vko ja juoksu sujuu ihan ok. Vielä on matkaa tavoitteeseen ja juoksuohjelman lopuksi pyrin siihen että saisin juostua 5km matkan ongelmitta ja kevyesti. Siitä olisikin sitten hyvä jatkaa 10km ja eteenpäin. Lihaskuntoa ajattelin ruveta treenaamaan käymällä jumpassa ja käyttämällä kahvakuulaa kotona.
Laihdutustahti on aika hidas, koska imetän. Imettävä saisi laihduttaa noin 0,5kg/vko. Minulla se tosin ei toteudu, koska paino on seilannut viimeisin kuukauden 4kg ylösalas, riippuen vähän päivästä. Vaatteet kertovat, että jotain on tapahtunut, koska vanhat housut mahtuivat yllättäen jalkaan ja vieläpä ihan leikiten!

Talo joka ostettiin reilu puolivuotta sitten, on ihana. Meidän tarpeisiin sopiva ja soveltuva. Odotan vain että lumet sulaisi ja näkisi taas pihan, voisi käydä mittaamassa kasvulaatikoiden paikan ja suunnitella kukkapenkkejä.

Blogissani siis vahvaa roolia elää lapsiperheen arjen jutut. Minun nettikirppistelyä puin varmaan jonkin verran, josta kumpuaa aihe lastenvaatteisiin ja tarvikkeisiin jotka toki ovat täysin arkipäivää lapsiperheessä.
Kirjoittelen kolmenviikon ruokalistojani, otan kuvia arjen pienistä iloista ja haen vertaistukea.

Blogissa tulee olemaan myös kuvia, mutta taidan jättää kasvokuvat julkaisematta. Tiedän kuitenkin että teitä kiinnostaa, miltä Isosisko ja Pikkuveli nykyään näyttää, niin jotain pieniä sivuprofiileja ymv saattaa välillä vilahtaa muiden kuvien joukossa.

Kommentit ovat tervetulleita niin  ruusuina kuin risuinakin. Huomaathan kuitenkin, että kommenttien valvonta on päällä ja en julkaise kommentteja jotka loukkaavat perhettäni ja/tai yksityisyyttämme. Risuiset kommentit on mukava saada rakentavassa muodossa, ruusut kelpaa mitenkäpäin vain!!!

11 kommenttia:

  1. Ymmärrän ja arvostan päätöstäsi vaalia yksityisyyttänne! :)
    Täällä silti kuulumisia mielellään aina lueskellaan! <3

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan :D toivottavasti blogin yleisilme pysyy täälläkin suht samana kuin vanhassa? eli paljon kuvia, lastenvaatteita ym kivaa ja mielenkiintoista? :)

    VastaaPoista
  3. Heippa,
    Tämäpä tuli yllärinä! Vasta kävin juttujasi lukemassa salasanan takana. :-) Yritän reipastua kommentoinninkin kanssa, jotta tiedät, että täällä vielä seurailen teitä. :-)
    Onnea uudelle blogille!! Ja saa käydä kurkkimassa meidän juttuja Sydämen asialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, varmaan monelle muullekkin :P
      Kiva kun jaksat lukea, olen minäkin aktiivinen lukija blogissasi mutta miksi oi miksi niin harvoin kommentoinkaan.. Koetan ryhdistäytyä!!! :)

      Poista
  4. Mukana ollaan! Kiva kun olet tullut takaisin, meillä on yhteisiä tuttujakin, joiden kanssa just mietittiin, että mitähän teille kuuluu! :)

    VastaaPoista
  5. Liityin heti uudenkin blogin lukijaksi! Olit mielessäni heti tänään aamulla kun heräsin, näin meinaan viimeyönä unta, jossa ostin hulppea omakotitalon, sit synnytin siellä keittiön pöydällä (wtf?:DD) kaksi lasta, ja mietin sit että "pitääkin kysellä Veeralta imettämisestä, kun tää nyt ei oikein suju", kun se lapsi näytti vaan mulle kieltä :D

    Sit se uni muuttuikin tosi sekavaksi, kun se toinen lapsi (vastasyntynyt!!) kiipesi keittiön kaappien päälle, enkä ylettynyt hakemaan sitä pois, ja sit vaan juoksin paniikissa sitä jättimäistä taloa ympäri ja eksyin :(

    Mitähän nää raskaus-, synnytys- ja muut pesänrakennusunet oikein enteilee... :D Joka tapauksessa tuon unen jälkeen tuli sellainen fiilis, että pitääpä kurkata sinun blogia taas :) Ja hyvä että kurkkasin! Ymmärrän päätöksen pitää salaisuuksia. Koskaan ei tiedä millaisia tyyppejä netissä liikkuu :)

    VastaaPoista
  6. Täällä ollaan myös mukana!!! :)

    VastaaPoista
  7. Hei! Olen ollut kovin laiska kirjoittelemaan vanhaan blogiisi. Johtuu siitä että itsellä on kädet täynnä touhua, mutta lukemassa olen käynyt kyllä ahkerasti. Hieno että päädyit taaas julkaisemaan blogisi laajemman lukija popoonkesken. Harmi vain että nyt ei enään saa niin ihania päivän piristys kuvia kuin vanhassa blogissa. :)

    Tsemppiä uuteen alkuun. Ja rohkeutta. Se palkitaan jossakin vaiheessa :) !!!

    <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Muistathan kunnioittaa yksityisyyttämme julkaisematta meidän henkilökohtaisia tietoja, kiitos!